Minä urheilemassa yleisurheilua ja tämä on totta!

Yleisurheilua olen viimeksi urheillut nuoruusiässä ja siitä on aikaa. Nyt osallistuin kollegoiden kanssa urheilukisoihin, jossa lajeina olivat kaikki muut kymmenottelun lajit, paitsi seiväshyppy. Olin ajatellut jo edellisenä vuonna osallistuvani kisoihin, mutta rohkeus ei silloin riittänyt. Olin kuullut, että näihin kisoihin osallistujat ovat suurin osa "tosisssaan" ja hyvin kilpailuhenkisiä, joten ajattelin, että kannattaako minun edes mennä sinne nolaamaan itseäni. No, nyt kuitenkin päätin osallistua, koska ajattelin ottavani sen huumorimielellä ja halusin olla kokemusta rikkaampi. Nyt kisoihin oli tulossa muutama muukin, joka lähti kanssani samoin ajatuksin kisaan mukaan.


Päivä oli huikea. Jännitystä oli ilmassa. Porukan yhteishenki oli hyvä. Paikalla oli myös kollegoita, joita en ollut koskaan nähnyt. Oli kiva tavata uusia kasvoja. Yhteensä meitä oli 13 henkilöä kisassa mukana. En osallistunut kaikkiin lajeihin. Tässä ensikertalaisen tuloksia:

Pituushyppy 2.66 m (yksi hyppy oli pidempi, mutta horjahdin taaksepäin ja iskin käden maahan. Se oli hylätty tulos)

Kuulantyöntö 6.99 m (nuorena tykkäsin lajista, mutta nyt tekniikka oli hakusassa)

Keihäänheitto 15.20 m (tekniikan harjoittelu olisi ollut hyvä ennakkoon. Vaikeaa oli saada heittovoimaa keihääseen).

400 m juoksu 2.42 min (hölkäten ja kävellen, juosta en jaksanut)

Kiekonheitto 15 m (erittäin vaikea laji, tekniikka hukassa)

Korkeushyppy 100 cm (en olisi uskonut saavani tästä edes tulosta)

Ensi vuonna uudestaan :)

Kommentit

  1. Hyvä, hyvä! Oispa kiva päästä itsekkin kokeilee ja kun ois vielä ohjausta ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ohjausta ja opetusta lajeihin tarvitsee, jos haluaa oikeasti osata. Aikuisten yleisurheilukouluja kyllä on olemassa, myös Jyväskylän seudulla, mutta sinne ei kyllä rohkenisi mennä :)

      Poista

Lähetä kommentti