Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Pyöräilykausi 2020 avattu ja kilometritavoitteet kaudelle luotu

Kuva
Tänään avasin tämän vuoden pyöräilykauden, joka tulee kohdallani jatkumaan syksyyn. Niin kuin olen aiemmin blogissani todennut, olen mukavuuspyöräilijä eli en pyöräile sateella, kylmällä enkä ylipäätään talvella. Oli mahtava tunne taas päästä pyörän selkään ja polkea menemään. Ilma oli kaunis, tiet siistit ajaa ja keväiseen tuuleen olin osannut pukeutua juuri sopivalla tavalla.  Haastan itseni tällä kaudella uudella tavoitteella! Tällä kaudella (2020) tavoitteenani  on saada kasaan 800 km.  Viime kaudella, vuonna 2019, tavoitteeni oli 600 km ja sen tavoitteen sain täytettyä. Tämän kauden tavoitettani varten loin blogiini erillisen sivun pyöräilykilometrien merkintöjä varten. Sen löydät blogin pääotsikon alta, ylhäältä. Tulen toki blogissani välillä kertomaan pyöräilyretkistäni tarkemmin, mutta en täytä blogiani niillä postauksilla. 

Lukusuosituksia ihmiseltä, joka lukee harvoin

Kuva
Luen harvoin muita kuin opintoihini liittyviä kirjoja ja jos muuta luen, se on yleensä kevyttä lukemista. Äänikirjat eivät ole minun juttu, vaikka perhepiirissä niitä muut harrastavatkin. Arvostan painettuja kirjoja 💜. Kirjoja luen lähinnä vain loma-aikoina, mökillä ja rannalla. Siihen olen yrittänyt tehdä muutosta ja välillä olen innostunut lukemaan jopa muulloinkin. Jos vaihtoehtona on kirja vai elokuva, elokuva aina voittaa. Tässä lista suosituksistani: * Kata Kärkkäinen (nykyään Katariina Souri): Tulikärpäsiä 2009. " Kirjassa matkataan kohti omia pelkoja ja niiden syitä ja kerrotaan luovuuden ja hetkessä elämisen parantavasta voimasta. Ennen kaikkea Tulikärpäsiä on koskettava ja avoin matkakirja itsensä löytämiseen ja omien heikkouksien myöntämiseen." *  Katariina Souri: Sarana 2018.  "H ätkähdyttävän rehellinen tarina yhdestä vuodesta, keski-iän taitekohdasta, yrityksestä tulla siksi joka on, ilman lääkkeitä, alkoholia, keskellä mielialojen he

Jumpat jäähylle ja kävelyä ankeassa harmaudessa tilalle

Kuva
Ankea harmaus Keski-Suomessa näkyy poluilla kuin poluilla. Luonto on harmaata, hyvin väriköyhää. Lunta ja jäätä on vähäisessä määrin. Pääosin alkaa olla jo sulat tiet. Mieltä ei myöskään ylennä viimaisa tuuli, mitä viimaisina päivinä on ollut. Ainut positiivinen asia ulkona liikkuessa on ollut aurinko, mikä on kirkkaana lähes päivittäin paistanut. Auringonpaiste on tuonut onneksi valoa muuhun harmauteen.  Nyt maailman tilanteen, koronavirus pandemian, vuoksi on jokainen joutunut miettimään ja toteuttamaan elämäänsä erilailla poikkeustilanteessa. Tämä on meille uutta täällä Suomessa, sitten menneiden sota-aikojen. Huoli läheisistä ja kanssaihmisistä Suomessa ja maailmalla on kova. Arjen pienet murheet ja peruuntuneet matkat ja harrasteet ovat pientä kaiken maailmantilanteen rinnalla. Ihmisten työtilanne myös vaihtelee, toisilla on liikaa töitä ja osa joutuu laittamaan yrityksensä jäähylle tai työpaikoilla on yt- neuvotteluja lomautuksineen.  Liikuntaa en ole kotiju

Lyhyt blogikysely - tämä on tärkeää minulle

Kuva
Terveydenhoitajan opintoihini kuuluu opintojen loppuvaiheessa opinnäytetyön tai kehittämistyön tekeminen. Omalla kohdallani laajaa opinnäytetyötä ei tarvitse tehdä, koska olen aiemmissa terveysalan ammatikorkeakouluopinnoissa tehnyt laajan, määrällisen opinnäytetyön. Nyt edessä on kevyempi kehittämistyö ja halusin sitä varten opetella tekemään nettikyselyn. Tähän kyselyyn en sen syvemmin kysymyksiä pohtinut, jota älä ajattele kyselyä ammatillisesti tai kovinkaan vakavasti. Nettikyselyn loin harjoituksen vuoksi opettelemalla Webropolin käyttöä. Harjoituskyselyn tein blogiani koskien ja nyt: * Tiedän miten mikäkin kyselytyyli ja vastausvaihtoehto toimii käytännössä.  * Tiedän mitä tyylejä aioin hyödyntää jatkossa kehittämistehtäväääni varten. * Näen miten näiden kysymysten vastaukset ohjelma "analysoi". * Saan konreettistä palautetta blogistani.  * Voi kehittää blogiani. * Opin tekemään oikeanlaisen kyselyn. Kyselyyn pääset tästä .    Olisin hy

Kouluterveydenhuollon harjoittelusta kokemuksia - terveydenhoitajan työnkuva

Kuva
Terveydenhoitajan opintoihin kuuluu yhtenä osana harjoittelujakso koulu- tai opiskelijaterveydenhuollossa. Oma harjoitteluni, joka nyt jäi koronan vuoksi kesken, jatkuu myöhemmin, kun tilanne koronan suhteen helpottaa. Nyt haluan kertoa kokemuksiani harjoittelusta kouluterveydenhuollosta, ala- ja yläkoululaisten parissa. Kouluterveydenhoitajan työnkuva on hyvin laaja. En osannut odottaa, että työnkuva olisi niin monipuolinen. Oma mielikuva kouluterveydenhoitajan työnkuvasta oli se, että "terkkari" tekee terveystarkastuksia, pistää rokotuksia, hoitaa akuutteja ensiaputilanteita koulussa ja tiedottaa opettajia ja vanhempia koululaisten terveyteen liittyvistä asioista yleisellä tasolla (esim. vanhempainillat, wilma-viestit). Oma muistikuva omista ala- ja yläkoulun sekä opiskelijaterveydenhuollon "terkkareista" on laimea. Silloin "terkkari" oli aina länsä kouluilla ja sinne mentiin, jos oli joku terveydellinen hätätilanne tai terveystarkastus rokotuksineen

Elokuvasuosituksia kotisohvalle- omia suosikkeja

Kuva
Nyt, kun moni on koronan takia karanteenissa tai välttelee kodin ulkopuolisia ihmiskontakteja, on syytä keksiä tekemistä kotioloissa. Aina ei jaksa tehdä jotain vaan joskus on tarve vain olla ja nauttia. Yksi hyvä keino kuluttaa aikaa on elokuvat, mitä voi katsoa eri ohjelmakirjastoista tai vuokrata verkon välityksellä.  Alla lista omista elokuvasuosikeista, mitkä ovat jääneet mieleeni ennen ja nyt: * Rakkautta koleran aikaan -> lue elokuvasta lisää tästä . Vuodelta 2007. " Elokuva sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen Karibianmeren rannalle ja N obel-kirjailija Gabriel García Márquezin oikullinen rakkaustarina". Pääosissa mm.  Javier Bardem, Benjamin Bratt ja  Hector Elizondo * 22 bullets -> lue lisää tästä . Vuodelta 2010.  "   Luc Bessonin  tuottama tositapahtumiin perustuva  ranskalainen   jännityselokuva  vuodelta ." Pääosassa JeanReno.  * Coco Avant Chanel -> lue lisää tästä.  Vuodelta 2009.  "Elokuva kerto

Positiivisen vivahteen omaavia ajatelmia - näistä pidän erityisesti

Kuva
"Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.  Älä unelmoi elämääsi, vaan elä elämääsi".  "Hyvin usein voittajat ovat häviäjiä,  jotka päättivät yrittää vielä kerran". "Tulevaisuus tulee.  Vain sinä voit päättää mihin se menee".  "Yksi auringonsäde riittää ajamaan pois monia varjoja.” – Franciscus Assisilainen- "Ei sillä väliä kuinka hitaasti kävelet tai hölkkäät. Ohitat silti kierroksella ne,  jotka vain makaavat sohvalla".  "Hyvä olosi ei ole kiinni siitä, mitä muilta saat.  Vaan siitä, mitä itsellesi sallit". -Anna Taipale-  "Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia: halaukset, hymyt, ystävät, suukot, perhe, uni, rakkaus, nauru ja hyvät muistot". "Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista" "Luo terveellisä tapoja, älä rajoitteita" "Nopeat elävät, hitaat nauttivat" ”Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen

Mielen hallinta - ei aina niin helppoa

Kuva
"... kun mielen prosessit ovat hallinnassa, voimme nähdä myös erilaisten,  mielen itsensä luomien ongelmien lävitse."  (Klemola/ Hyvärinen 2012) Joskus on päiviä jolloin oma mieli pääsee hallitsemaan ja tekemään tulkintoja liian vahvasti. Tässä viittaan negatiivisiin tulkintoihin. Silloin ihminen esim. ahdistuu, tuskastuu, turhautuu, ajattelee negatiivisesti, luovuttaa mielessään ja pettyy sisäisesti. Silloin mielen hallinta on horjumassa ja tämä on hyvä tiedostaa, jotta tila ei syvene.  Jokaisella on omat keinonsa mielen hallintaa liittyen, toisilla ne aktivoituvat itsestään ja lähes ihmisen itsensä huomaamatta. Toiset taas vaipuvat syvään kuoppaan tai ainakin kuoppaa kohti eikä mikään tunnu auttavan, vaikka kääntäisi ajatuksia pois negatiivisista asioita. Minä olen joutunut opettelemaan elämäni aikana usein ja erityisesti "kantapään kautta" selviytymiskeinoja mielen hallinnan horjumistilanteissa. Ja niitä on ollut isoja ja pieniä, elämäni aikana

Maaliskuun liikuntabingo toimii hyvin extratreeninä

Kuva
Maaliskuun haasteena oli ja on edelleen liikuntabingo. Varsinainen liikuntabingopostaus on tässä , jos haluat sen ensin lukea. Olen tehnyt maaliskuun tässä vaiheessa kaksi riviä liikuntabingoa. Pakko myöntää, mutta hieman huvitti bingoa suorittaa kuntosalilla ennen ryhmäliikuntatunteja. Onneksi kukaan ei tiennyt mitä puuhaan. Nämä haasteet ovat joskus vähemmän tärkeitä, mutta hauskoja ja motivoivia. Elämä saa olla välillä vähemmän tärkeää ja hupaisaa. Eikö?  Tässä bingosuoritukseni: 1 RIVI  * 1 min suorinkäsin lankkua x 3 * 15 min crosstrainerilla tallaamista * 10 x molemmat puolet x 2 kylkirutistus kahvakuulalla  * 10 x 2 trx- nauhoilla ns. punnerrus seisten 2 RIVI * 5 min soutulaitteella soutua * 10 x 2 perushauisliikkeet käsipainoilla * 10 x 2 ojentajat kahvakuulalla * 10 x 2 vatsarutistuksia Oletko kokeillut liikuntabingoa? Joko tätä tai jotain muuta?

Bloggaaminen - pieni harrastus arjessa

Kuva
Innostus tällaisen postauksen kirjoittamiseen syntyi, kun luin Lauran blogipostausta, joka löytyy tästä . Innostuin tekemään vastaavan postauksen. Tämä ei ole toisen blogipostauksen jäljittelyä vaan Laura haastoi blogissaan " Haastankin muut bloggaajat tekemään vastaavanlaisen tekstin". kehoituksella.  Miksi bloggaan? * Tämä Askeleita ja mielenpolkuja blogi on toinen blogini bloggausharrastuksen parissa. Ensimmäinen blogini jäi taka-alalle, koska koin, että minun on uudistuttava blogini suhteen enkä halunnut jatkaa enää vanhaa blogia. Koin, että kasvoin siitä ulos.  * Olen aina blogannut omaksi ilokseni ja toki samalla toivonut, että joku muukin haluaisi lukea blogiani. Koen bloggaamisen harrastuksena, päiväkirjana ja pohdinta-alustana. * En bloggaa vain yhden teeman aiheita, mutta blogini keskittyy pääosin terveyden eri osa-alueisiin lähinnä oman kokemukseni tai havaintojeni kautta. * Bloggaan, koska se on kivaa. Sen olen päättänyt, että bloggaamisesta ei saa koskaa

Säännöllinen vuorokausirytmi - joillekin arjen kauhistus

Kuva
Miksi kaikki eivät pidä säännöllisestä vuorokausirytmistä, mihin useat kuitenkin pyrkivät, kun esimerkiksi vaihtavat työpaikkaa tai eivät eivät vaihda sen vuoksi, että säännöllinen vuorokausirytmi rikkoutuisi. Monella ammattialalla työskennellään erilaisissa vuoroissa ja työajat vaihtelevat laidasta laitaan. Esimerkisi useat lähipiirissäni olevat henkilöt valittavat vuorotyön haasteista, mutta jatkavat silti vuorotyössä etsimättä uusia mahdollisuuksia työrintamalla.  Haasteiksi he nimeävät: * Jatkuva väsymys * Nukahtamisvaikeudet * Epäsäännöllinen ruokarytmi * Vaikeus harrastaa säännöllisesti * Perhe-elämän vaikeudet/ lastenhoito * Viikonlopputyöt ja yövuorot " Epäsäännöllinen vuorokausirytmi laittaa elimistön rytmit (n.30 kpl) toimimaan oman kellonsa mukaan, jolloin ne eivät kytkeydy toisiinsa. Tutkimusten mukaan epäsäännöllinen vuorokausirytmi voi lyhentää elinikää."  (Aamulehti 29.5.2017) Oma kokemukseni puolestaan on, että säännöllinen työ aikav

Helmikuun hyvinvointihaaste osa 4/4 - lopetus

Kuva
Helmikuun hyvinvointihaaste on saatu päätökseen ja viime viikon omaa hyvinvointia edistävät teot olivat seuraavanlaiset: * Olen ollut itselleni armollinen, kun olen perunut useamman ryhmäliikuntatunnin välillä syystä ja  välillä ilman syytä. Lapojen alueen kipu on ollut jäätävä, aina välillä, ja sen vuoksi ei ole huvittanut mennä spinningiin tai muillekaan tehokkaille tunneille. Olen käynyt selkä- tunneilla kahdesti viime viikon aikana kehoani huollattamassa. Se on ollut myös henkistä tasapainoa ylläpitävää liikuntaa. Selkä- tuntien rauhallisuus ja maltillisuus ovat voidelleet niin kehoa kuin mieltäkin. * Maanataipäivä Kuopion Matkuksessa ja Ikeassa ystävän kanssa oli mukava irtiotto omista ympyröistä. Päivä meni leppoisasta, ilman aikautauluja. Hyvä thaimaalainen lounas myös kuului päivän ohjelmaan. Erään toisen ystävän kanssa, jonka kanssa ei ole yhteistä aikaa löytynyt aikoihin, kävin Italialaisella brunssilla sunnuntaina Jyväskylässä. Saimme vierähtämään aikaa syöden ja jutel

Maaliskuun haaste - liikuntabingo

Kuva
Maaliskuun haasteenani on liikuntabingo. Idea liikuntabingosta ja sen luomisesta syntyi, kun muistelin vuosia sitten Elixia- kuntokeskuksessa käytössä olleen liikuntahaasteen, jossa tarkoituksena oli kerätä bingosuoria eri ryhmäliikuntatunteja läpikäymällä. Se oli kiva, mutta haastava, koska joukossa oli ryhmäliikuntatunteja mistä en pitänyt lainkaan. Nyt siis loin oman bingon. Pyrin tämän bingon turvin päästä treenaamaan kuntosalille, koska en tunnu sinne muuten menevän.  Liikuntabingon idea: * Kerää maaliskuun aikana mahdollisimman monta bingoa (vaaka, pysty tai/ ja poikittaissuora = bingo). * Näillä et saa tehtyä valmista, kokonaista treeniä vaan voit liittää liikkeet omaan treeniisi extrana.  * Tarkoituksena on tutustua ja tehdä kuvissa olevia liikkeitä, koska näistä liikkeistä osa jää varmasti unohduksiin tai kokonaan käyttämättä omissa treeneissä.  * Osassa liikkeistä on mainittu suoritusaika, osan saat tehdä oman fiiliksesi ja suorituskertamäärien mukaan miten h