Color Obstacle Rush 2019 Tampere
Olen jo jonkin aikaa haaveillut osallistuvani johonkin hauskaan liikuntatapahtumaan, kuten väriestejuoksuun tai Extreme run tapahtumaan. Viime kesäsnä jo mietin osallistumista, mutta rohkeus ei riittänyt, koska en tiesin etten jaksaisi juosta ja ajattelin olevani nolo, jos kävelen. Tänä vuonna päätin, että haluan kokea väriestejuoksun sillä kunnolla, mikä nyt on. Jyväskylässä ei tapahtumaa tänä vuonna ollut. joten valitsin tapahtumapaikaksi Tampereen. Väriestejuoksu oli tänä vuonna seuraavissa kaupungeissa: Hämeenlinna, Tampere, Oulu, Helsinki ja Turku.
Color Obstacle Rush eli väriestejuoksu oli 17.8. Tampereen Hervannassa, Mäkipuiston kentällä. Juoksuun lähdöt oli porrastettu kolmeen eri lähtöön klo:13.00, 13.30 ja 14.00. Me osallistuimme ensimmäiseen lähtöön. Ennen juoksua osallistujille vedettiin alkulämmittelyt ohjaajan voimin.
Osallistumishinta sisälsi seuraavat asiat:

- Osallistumisen Väriestejuoksuun
- T-paidan
- Mitalin
- Alkujumpan
- Väripussukan maaliintulofestaria varten
- Sisäänpääsyn Afterjuoksuun illalla (k-18) kaupungin keskustassa sijaitsevassa Bricks yökerhossa.
Meidän "joukkueessa" oli kolme henkilöä, joista yksi oli bloggaamisen kautta tullut minulle tutuksi ja olemme blogien kautta ystävystyneet. HeiLauta elämää- blogin (Lauran elämää) kirjoittaja Laura oli kanssani väriestejuoksussa. Tapahtumassa oli myös muutama muu tuttu.
"Color Obstacle Rush on maailman suurin juoksutapahtumakiertue ja siinä yhdistyvät sekä hauskat värit että huikeat esteet. Suomesta lähtöisin oleva, alun perin Väriestejuoksu-nimellä tunnettu tapahtuma on saavuttanut suuren suosion ympäri Eurooppaa"

Itse juoksumatka oli 5 km ja siihen reitille oli sijoitettu esteitä 20 kpl sekä värjäyspisteitä 6 kpl. Esteet olivat lähinnä ns. pomppulinnapohjaisia esteratoja tai suht matalia kiipeilyjä esteiden yli (verkko tai vaneripohjaisia). Välillä juoksumatkan varrella oli musiikkipisteitä, mistä pauhasi musiikki sekä 1- 2 vesipistettä.
Meidän joukkue käveli ja hölkkäsi, ei juossut. Aika monet tekivät samoin. Toki juoksijoitakin oli, mutta mielestäni kenenkään suorituksia ei tullut seurattua/ kiinnitettyä huomiota, koska tapahtuman pääjuoni oli mielestäni hauskanpito ja esteiden suorittaminen sekä liikkuminen omaan tahtiin.
Illan afterjuoksut yökerto Bricks:ssä oli pohjanoteeraus. Odotimme jotain juontoa ja teemallista ohjelmaa liittyen Color Obstacle Rush- tapahtumana liittyen. Sitä ei ollut. Viivyimme vain vajaan tunnin paikan päällä, koska iltaohjelmaa ei ollut. Siirryimme sitten muualle viettämään iltaa.
Tapahtuman plussat ja miinukset:
+ Yhteenkuuluvuuden tunne osallistujien kesken
+ Kaiken kuntoisille tarkoitettu tapahtuma eli ei ainoastaan kovakuntoisille suunnattu
+ Miehiä, naisia, lapsia
+ Sopivan pituinen juoksumatka
+ Teemaan sopiva musiikki
+ Tapahtumapaikka
+ T-paita, jonka sai itselle muistoksi tapahtumasta
+ Parkkipaikkojen järjestäminen
+ Riittävä määrä bajamajoja
+ Itsensä voittaminen!
- Haisevat ja likaiset pomppulinnapohjaiset esteet (haisivat jollekin kuralle tai lannalle)
- Liian vähän värjäyspisteitä ja esteitä
- Vesipisteitä liian vähän
- Ei ohjeisohjelmaa juurikaan
- Ei ulkopuolisia näytteilleasettajia tai myyntipisteitä lainkaan (odotimme tätä)
- Korkea osallistumishinta suhteessa tapahtumaan (hinta- laatusuhde ei kohdannut)
- Afterjuoksu yökerhossa

Tämä tapahtuma on nyt nähty eli ensi kesänä jokin muu tapahtuma testaukseen ja itsensä voittamiseen!
Kiva teksti :) Tykkäsin! Plussat ja miinukset osio on just paras!
VastaaPoistaKiitos seurasta lenkillä, oli kivaa :)
Kiitos myös sinulle! Ensi kesänä johonkin muuhun tapahtumaan sitten.
Poista