Kasvisruokakokeiluja kotona olevista aineksista - porkkana pääosassa
Mitä tänään lounaaksi ja välipalaksi? Kotona olevista aineksista olisi loihdittava ateriat ettei tarvitsisi lähteä kauppaan. Samalla ruoalaitto olisi järkevää, kun hyödyntäisi jo olemassa olevia ruoka-aineita eikä aina ostaisi uusia rinnalle. Tämä on ollut minulle aikamoinen ongelma. Olemassa olevien ruoka-aineiden hyödyntäminen ei aina ole niin helppoa. Siinä vaaditaan luovuutta ja kärsivällisyyttä.
Ainekset
400 g porkkanoita
2- 3 cm pala inkivääriä
1 sipuli
1 sipuli
3 munaa
2 rkl maizenaa
murskattua maustepippuria oman maun mukaan (käytin 5 kpl)
muita mausteita oman maun mukaan (käytin meiramia ja jauhetttua korianteria)
muita mausteita oman maun mukaan (käytin meiramia ja jauhetttua korianteria)
1 tl suola
sitruunalla maustettua oliiviöljyä paistamiseen
- Pese ja kuori porkkanat sekä kuori inkivääri ja sipuli.
- Raasta porkkanat, inkivääri ja sipuli käsin tai koneella.
- Lisää seokseen loput aineet. Sotke kaikki aineet hyvin keskenään.
- Kuumenna pannu ja paista pihvejä öjyssä, muutaman ninuutti per puoli.
1 porkkana
1 veriappelsiini
1½ dl vettä (lisää enemmän vettä, jos tarve vaatii)
- Pese ja kuori omena ja porkkana. Kuori veriappelsiini.
- Paloittele porkkana, omena (ilman keskusosaa) ja veriappelsiini tehosekoittimeen.
- Lisää vesi. Veden määrällä voi muokata smoothien paksuutta.
- Nauti! Sopii hyvin välipalaksi tai aamupalan oheen.
Nämä kasvisruokakokeilut ovat osa Tammikuun tavoitteet todeksi- haastetta.

Porkkana- omena- veriappelsiinismoothie yhdelle
1 omena1 porkkana
1 veriappelsiini
1½ dl vettä (lisää enemmän vettä, jos tarve vaatii)
- Pese ja kuori omena ja porkkana. Kuori veriappelsiini.
- Paloittele porkkana, omena (ilman keskusosaa) ja veriappelsiini tehosekoittimeen.
- Lisää vesi. Veden määrällä voi muokata smoothien paksuutta.
- Nauti! Sopii hyvin välipalaksi tai aamupalan oheen.
Nämä kasvisruokakokeilut ovat osa Tammikuun tavoitteet todeksi- haastetta.
Porkkanassa on kyllä ihan huippu maku kypsennettynä! Raakana sen haju ja maku ei juuri miellytä – liittyy varmaan siihen, että olen porkkanalle allerginen, vaikkakaan en vakavasti. Onneksi kypsennettynä pystyn kuitenkin syömään, tein esim. aivan ihanaa porkkanapestopastaa kerran.
VastaaPoistaPorkkana taipuu moneen ruokaan. Omaan makuun porkkana menee niin kypsennettynä kuin tuoreeltaankin. Laittaisitko sen sun porkkanapestopastan oheen minullekin? Voisin kokeilla.
Poista