Tekstit

Ulkotreenit - kesän unohtunut treenimuoto

Kuva
Viime kesänä tuli käytyä muutamia kertoja ulkotreenejä tekemässä, mutta tänä kesänä tämä treenimuoto on unohtunut kokonaan. Ystäväni houkutteli minut mukaansa yhteen uuteen ulkotreenipaikkaan, ulkokuntosalille, joka sijaitsee Laukaan Leppävedellä. Ystäväni oli käynyt paikkaa katsomassa ennakkoon ja suunnitellut sen pohjalta meille treenit.  Tämä kuvassa (yllä) oleva ulkokuntosali on aika uusi. Tällä alueella on lähes vierekkäin kaksi erilaista ulkokuntosalia. Alueelle on rakentumassa iso "liikuntapuisto". Me treenasimme vain toisella ulkokuntosalilla.  Alueelle on rakentunut näiden lisäksi jo: tekonurmikenttä jalkapalloilijoille ja pumptrack- alue "temppupyörille" ja iso parkkipaikka tiejärjestelyineen.  Tässä kuvassa (yllä) kokonaissuunnitelma tulevasta liikuntapuistosta alueelle. Tarkemmin voit katsoa suunnitelmaa tästä youtube- videosta:  Meidän treeni sisälsi mm.  maastavetoja tangolla kyykkyjä kahvakuulan kanssa punnerruksia tankoa vasten burbe...

Kahden päivän pyöräretki Keski- Suomessa

Kuva
Tämän kesän pidempi pyöräretki oli ennakkoon suunniteltu ja se sijoittui lähiympäristöön, Keski- Suomen alueelle. Viime kesänä olin jo haaveillut yön yli pyöräretkestä, joka suuntautuisi Multialle. Joku varmaan ihmettelee, että miksi juuri Multialle. Syy siihen on se, että se on sopivan matkan päässä kotoa, mutta kuitenkin sinne ajamisessa on haastetta ja se, että siellä olevaa Sinervän leirintäaluetta ovat monet tutut ja tuntemattomat kehuneet. Mukana pyöräretkellä oli ystäväni ja toinen meistä aloitti retken Laukaasta ja toinen Jyväskylästä. Menomatkan reitti kulki tätä kautta:  Laukaa- Jyväskylä- Palokka- Puuppola- Kuikka- Uurainen- Multia     Oma pyörä KTM Ultra Fun 29" 27- vaihteinen oli pakattu reissuun näin (kuva yllä).  Mukana oli: Retkipyyhe ja uimapuku Hammasharja, hammastahna, kampa, shampoo, huulirasva, aurinkovoide, laastari Allergialääkettä (hyttysten puremiin) ja särkylääkettä (mahdollisiin kipuihin/ särkyihin) Matkalakana (ns. vuoreton makuu-...

Jeremiaan luolat - luontonähtävyys Kustavissa

Kuva
Edellisessä postauksessa kerroin minilomasta Kustavissa. Mielestäni luontonähtävyys Jeremiaan luolat, jossa kävimme, ansaitsi oman postauksensa, joten kerron kohteesta tässä.  Jeremiaan luolille pääset näppärästi, kun ajat autolla tai pyörällä Kustavin keskustasta Vartsalan lossirantaa kohti. Osoitteessa Kivimaantie 176 on parkkipaikka autoille. Jeremiaan luolille pääset kävellen tien toiselta puolelta. Polkupyöräparkki on erikseen polun lähtöpisteen luona, jossa on kyltti (kuvassa yllä) luolille. Me olimme pyörillä matkassa. Kyltin mukaan, kun polkua seurasimme tuli vastaan jossakin kohtaa opastaulu, jossa näytettiin alueelle kaksi eri reittiä, kaksi eri luontokohdetta. Toinen oli näköalapaikka ja toinen luolat. Polku oli alkuun helppokulkuinen, mutta muuttui kivikkoiseksi ja puunjuuria oli kauttaaltaan paljon polulla. Ei siis sovi muulla tavoin kuin jalan kulkea.  " Jeremiaan luoliin kuuluu pystysuoria kalliojyrkänteitä sekä syviä, merkits...

Miniloma- pyörän selässä Kustavissa

Kuva
Kesä ja vapaapäivät työvuorolistassa 😍. Vapaapäivinä voi yllättää itsensä ja lähteä minilomalle kodin ympäristöstä pois. Tällä kertaa suuntasimme rannikolle Kustaviin, jonne on Jyväskylästä matkaa noin 370 km. Siellä emme olleet aiemmin käynytkään. Meillä oli minilomalla pyörät mukana ja niillä oli ideana tutustua ympäristöön paremmin.  Kustavissa meitä odotti 2 vrk:n majoitus Lootholmassa , josta olimme varanneet mökin lämminvesialtaalla (sähköllä toimiva porepalju). Mökki oli meidän tarpeisiin nähden turhan iso, neljälle henkilölle tarkoitettu, mutta pienenmmät mökit olivat varattuina, joten vaihtoehtoja ei ollut. Matkaa Kustavin keskustasta Lootholmaan oli 2,2 km.  Majoitus oli laadukas ja sijainti hyvä. Mökki oli rannassa. Merimaiseman katselu hiveli silmää. Mökissä oli kaikki tarvittava, joten mitään ylimääräistä ei tarvinnut roudata itse mukana. Pyyhkeiden ja liinavaatteiden lisäksi mökistä löytyi tiskiaineet (kone- ja käsitiskiaine), leivinpaper...

Mikä herättää sinut ymmärtämään syötkö oikein?

Kuva
Tämä on ikuisuuskysymys, eikö? Eli mikä herättää sinut ymmärtämään, syötkö oikein? Ystäviäni  ja lähiympäristössä eläviä ihmisiä, kun on seuraillut, olen kuullut seuraavanlaisia kommentteja aiheeseen liittyen: "Vatsa on ollut taas pitkään kipeä, kun olen syönyt paljon leipää." "Paino on noussut ...taas".  "Karkkipäivä on joka päivä eikä niin pitäisi olla". "Aloitan taas ketoilemaan, koska se auttaa laihtumaan. Moneskohan kuuri se taas on...". "Verensokeriarvot viittaa nyt diabeteksen puhkeamiseen". Omalla kohdalla seuraavat asiat saavat huoliajatuksen herämään, kun mietin miten syön ja syönkö terveellisesti lainkaan: Olet mitä syöt- ohjelma. Aivan loistava tv-ohjelma. Sen jaksoja katson silloin tällöin MTV- palvelusta. Ohjelman kautta saa hyvin ymmärrystä, että monella muullakin on haasteita ruokailujen suhteen. Myös se, että ohjelmassa on julkkiksia tuo ohjelmaan herkkyyttä eri lailla. On hyvä huomata, että haasteita ruokailujen suhtee...

Ryhtiliike ruokailujen suhteen ei ole onnistunut - herkut!

Kuva
Ajattelin, että talven jälkeen keväällä on helppo siirtyä syömään kevyemmin ja terveellisemmin. Se oli harhaluulo. Nyt ollaan jo kesässä ja ryhtiliike omien ruokailujen suhteen ei ole onnistunut. Olen oikea "herkkuhiiri" nykyään. Huomaan, että nykyään en edes välitä mitä syön ja milloin syön. Herkkujakin voi mennä joka päivä suusta alas. Ennen herkkujen syöminen oli suunnitellumpaa eli esim. sovimme puolisoni kanssa, että leffailtana syömme pitsat viinin kanssa ja jälkiruokana on pari riviä suklaata. Välillä innostuin jopa valmistamaan etanoita (kuvassa alla) tai teimme tapas lajitelman leffaillan ääreen. Huomaan, että omalla kohdallani herkkujen syöminen lipsahtaa kuin on/ off- napista päälle, kun en yhtään mieti mitä suuhuni laitan. Ruokapäiväkirjan pitäminen on jäänyt viime aikoina pois ja uskon, että yksi syy runsaampaan herkutteluun on juuri se. Naurettavaa kyllä, mutta kun kirjoitan ylös tai otan valokuvan siitä mitä päivittäin syön edes parina päivänä viiko...

Pyöräilyä Bodomjärven ympäristössä

Kuva
Teimme pienen irtioton arjen keskeltä ja kotiympyröistä pois ja suuntasimme Keski-Suomesta Espooseen Bodomjärven maisemiin. Matkaan lähti myös maastopyörät. Testissä tällä reissulla oli uusi polkupyrätelineemme, joka oli kiinnitetty auton peräkoukkuun. Polkupyören kuljettamiseen on olemassa erilaisia kuljetustelineitä auton katolle kiinnitettävistä auton peräkoukkuun tai takaluukkuun kiinnitettäviin versioihin. Vaikeaa oli löytää teline kahdelle maastopyörälle, mutta onneksi sopiva löytyi lopulta. Merkki oli Thule ja se oli kolmelle polkupyörälle suunniteltu malli. Espoossa vierailimme tuttavaperheemme luona yhden yön verran ja siihen lyhyeen vierailuun sisällytimme polkupyöräilyn Bodomjärven maisemissa. En ollut aiemmin Bodomjärvellä käynytkään, joten oli kiva tutustua tämän järven ympäristöön.    Bodomjärvellä on synkkä historia, minkä varmasti jokainen suomalainen aikuinen tietää. Bodonjärvi on kuitenkin muutakin kuin synkän historian mustamaalama alue. Se on k...