Pyöräilyä Bodomjärven ympäristössä

Teimme pienen irtioton arjen keskeltä ja kotiympyröistä pois ja suuntasimme Keski-Suomesta Espooseen Bodomjärven maisemiin. Matkaan lähti myös maastopyörät. Testissä tällä reissulla oli uusi polkupyrätelineemme, joka oli kiinnitetty auton peräkoukkuun. Polkupyören kuljettamiseen on olemassa erilaisia kuljetustelineitä auton katolle kiinnitettävistä auton peräkoukkuun tai takaluukkuun kiinnitettäviin versioihin. Vaikeaa oli löytää teline kahdelle maastopyörälle, mutta onneksi sopiva löytyi lopulta. Merkki oli Thule ja se oli kolmelle polkupyörälle suunniteltu malli.


Espoossa vierailimme tuttavaperheemme luona yhden yön verran ja siihen lyhyeen vierailuun sisällytimme polkupyöräilyn Bodomjärven maisemissa. En ollut aiemmin Bodomjärvellä käynytkään, joten oli kiva tutustua tämän järven ympäristöön. 
 
Bodomjärvellä on synkkä historia, minkä varmasti jokainen suomalainen aikuinen tietää. Bodonjärvi on kuitenkin muutakin kuin synkän historian mustamaalama alue. Se on kaunis ja vehreä alue, koko järven ympäristö mukaan lukien.

 
Oittaa on virkistysalue Bodonjärven lounaisosassa. Siellä kävimme kävelemässä ja katselemassa alueen tarjontaa sekä kaunista luontoa. Oittaalla on yleinen hiekkaranta uimareille ja auringonpalvojille sekä yleinen ulkoilualue. Alueella on myös ulkotreenipaikka, Angry Birds leikkipuisto, frisbeegolf ja rantalentopallokentät sekä paljon muuta. Sieltä lähtee myös lenkkipolkuja, mitkä ovat talvisin latupohjia.


Lenkkipolkuja pitkin oli helppo ajella maastopyörällä. Suurin osa pyöräilyreitistämme kulki kuitenkin alfalttitietä pitkin. Bodonjärven ympärisössä pyöräily oli mielekästä, koska maaston korkeuserot vaihtelivat hyvin paljon. Matkan varrella saimme ihailla upeita taloja aivan uusista hyvin vanhoihin taloihin sekä reittimme varrella oli myös golf-alueet ja jokunen puisto.
 
 
 
 

Kommentit

  1. Bodomjärven tarina on aika karmiva ja varmaan ikuinen mysteeri.
    Hyvä esittely paikasta 😊 ja oot aikamoinen pyöräilijä, niin reipas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily on kivaa ja on kiva nähdä eri paikkoja pyörän selästä.

      Poista

Lähetä kommentti