Blogikyselyn tulokset

Kyselyyn vastasi 25 anonyymiä henkilöä ajalla 22.3.- 3.4.2020. Tässä postauksessa esittelen kyselyn tulokset omien, lyhyiden, kommenttien ja pohdintojen kera. Osasta tuloksista on kuvat blogissa esillä, mutta pahoittelut, ne eivät mene ihan symmetrisesti sivustolla, koska niiden kanssa oli omat haasteensa. Blogikyselyyn liittyvän postauksen löydät tästä. Itse kysely on kuitenkin sulkeunut jo.


Omaa pohdintaa:
Yllätyksenä koin sen, että kyselyyn vastaajien aktiivisin ikäryhmä oli 41- 50-vuotiaat eikä alle 20- vuotiaita vastaajia ollut lainkaan. Mukasti eri ikäryhmistä tuli kuitenkin vastauksia. Lukijoiden ja kyselyyn vastanneiden ikä kiinnosti minua, koska oli kiinnostunut, minkä ikäiset blogiani lukee tai kyselyn pariin itsensä löytää.



Omaa pohdintaa:
Yllätyksenä ei tullut se tieto, että lähes kaikki vastaajat olivat naisia. Iloisesti sain kuitenkin yllättyä, että jokunen mies oli kyselyyn vastannut.


Omaa pohdintaa:
Koska blogikyselyyn vastaajista iso osa oli 41- 50- vuotiaita, uskon sen vaikutavan tähän tulokseen eli siihen, että kokoaikatyössä oli suurin osa vastaajista.

Omaa pohdintaa:
Kaikki vastaajat olivat kouluttautuneet perusasteen jälkeen, mikä on nykypäivänä lähes välttämätöntä. Koulutustasot jakautuivat varsin monipuolisesti, mutta kyselystä nousi hyvin esille alemman korkeakoulun käyneiden määrä, mikä oli enemmistö yksittäisistä koulutustasoista. Nykyään tuntuu, että varsinkin AMK-tutkinnot ovat lähes joka toisella suoritettuna.




Omaa pohdintaa: 
Parhaiten blogiani kuvasi termit: miellyttävä, persoonallinen/ yksilöllinen ja monipuolinen. Kiitos! Olen näistä tuloksista tyytyväinen.



Omaa pohdintaa:
Olen pyrkinyt jokaiseen postaukseen laittamaan jonkun kuvan, mutta välillä olen miettinyt, että pitäisikö kuvien määrää blogissa lisätä. Tästä tuloksesta olen tyytyväinen ja jatkan samoilla linjoilla jatkossakin.


Omaa pohdintaa:
Koin positiiviseksi näiden vastausten perusteella sen, että vastaajat kokivan blogin kirjoitustyylin olevan pääosin aitoa, mikä on totta. Se, että postauksissani ei ole kovin paljoa kirjakieltä, vaan mielestäni aika paljon jopa puhekieltä, oli siinä vastauksissa jonkin verran hajontaa. Kirjoitusvirheitä useammat olivat havainneet ja tämä ei ole yllätys. Vaikka joka kerta luen postaukseni hyvin läpi ennen julkaisua, jää tekstiin välillä paljonkin kirjoitusvirheitä. En vain näe niitä itse 😔. Tämä on ollut haasteeni pitkään kaikissa mahdollisissa tilanteissa, missä pitää kirjoittaa. Pahoittelut! Oikolukukaan ei aina tunnista virheitäni ja välillä tunnustan, että oikoluku unohtuu.

Tässä on aiheiden ja teemojen TOP 5:

1) Ravinto, ruokavaliot, ruokapäiväkirjat ja ruokaohjeet
2) Terveys/ sairaus (fyysinen, psyykkinen)
3) Kuntoilu, liikunta, treenikokemukset ja liikuntapaikat
4) Kulttuuri ja muut harrastukset (esim. kirjat, elokuvat, teatterit)
5) Matkat ja kohteet Suomessa ja ulkomailla. 

Omaa pohdintaa:
Tämä kysymys oli tärkein itselleni tämän blogin kannalta eli millaisia postauksia, aiheita ja teemoja, ihmiset tykkäävät blogissani lukea. Tulos oli mieleinen. Aiheet, mistä tykkään kirjoittaa, ovat monen lukijan mieleen. Toki kirjoitan blogiini myös aiheista, mitkä ovat itselleni tärkeitä ja ajankohtaisia, mutta eivät välttämättä niin suosittuja lukijoiden keskuudessa.

Omaa pohdintaa:
Alunperin itse ajattelin, että blogistani tulee terveysblogi, jossa yhtenä pääaiheena on liikunta. Blogi on kuitenkin kehittynyt itsestään lähelle lifestyle- tyyliä ja se näkyy tämän kyselyn tuloksissa. Blogit.fi- sivustolla blogini on määritelty heidän toimestaan terveyskategoriaan. Loppujen lopuksi kategorialla ei ole mitään väliä, mikä se on, mutta eri sivustoilla blogit jaotellaan kuitenkin jonkun kategorian alle.

Tässä lopuksi muutamia ruusuja ja risuja kommentteja blogista:

"Ihanan rehellinen ja aito".

"Blogista näkyy mukavasti, että sitä kirjoittaa ”ihan oikea ihminen” eli oma elämäntilanne ja kokemukset tulevat esiin ilman, että kuitenkaan tuntuisi että saisin vaivaannuttavan paljon tietoa yksityiselämästäsi."

"Monipuolinen, rento, ajatuksia herättävä, ideoita antava"

"Itse lukisin mieluummin muita asioita kuin liikuntaan ja ruokaan liittyviä. Elokuva vinkit oli kiinnostava kirjoitus."

"Rehellistä tekstiä onnistumisista ja ei niin onnistuneista yrityksistä."

Tässä lopuksi muutamia ruusuja ja risuja kommentteja kyselystä:

"Selkeä ja sopivan lyhyt"

"Olisin voinut vastata laajemminkin eli kysely oli mielestäni lyhyt ja melko suppea. Toivottavasti vastaukset antavat silti riittävästi tietoa asioihin, joita halusit selvittää."

"Selkeä kysymystenasettelu, hyvä!"

Kiitos kyselyyn vastanneille!

Kommentit