Jumpat jäähylle ja kävelyä ankeassa harmaudessa tilalle
Ankea harmaus Keski-Suomessa näkyy poluilla kuin poluilla. Luonto on harmaata, hyvin väriköyhää. Lunta ja jäätä on vähäisessä määrin. Pääosin alkaa olla jo sulat tiet. Mieltä ei myöskään ylennä viimaisa tuuli, mitä viimaisina päivinä on ollut. Ainut positiivinen asia ulkona liikkuessa on ollut aurinko, mikä on kirkkaana lähes päivittäin paistanut. Auringonpaiste on tuonut onneksi valoa muuhun harmauteen.
Nyt maailman tilanteen, koronavirus pandemian, vuoksi on jokainen joutunut miettimään ja toteuttamaan elämäänsä erilailla poikkeustilanteessa. Tämä on meille uutta täällä Suomessa, sitten menneiden sota-aikojen. Huoli läheisistä ja kanssaihmisistä Suomessa ja maailmalla on kova. Arjen pienet murheet ja peruuntuneet matkat ja harrasteet ovat pientä kaiken maailmantilanteen rinnalla. Ihmisten työtilanne myös vaihtelee, toisilla on liikaa töitä ja osa joutuu laittamaan yrityksensä jäähylle tai työpaikoilla on yt- neuvotteluja lomautuksineen.
Liikuntaa en ole kotijumppien merkeissä harrastanut, vaikka edullisia ja jopa ilmaisia treeniohjeita on ollut tarjolla. Olen laiska kotona omaehtoisesti treenaamaan. Tarvitsen aina kanssatreenajia ympärilleni tai vaihtoehtoisesti jonkun ohjaamaan treeniä. Nyt ainut liikuntamuoto on ollut kävely, mistä en juurikaan pidä. Muutaman kävelylenkin jälkeen lähiympäristössä kävely on ollutkin yllättäin mukavaa. Tämä kiireettömän kävelyn ihanuus ja autuus on avautuneet jollakin lailla minulle. Pakko paljastaa, mutta etsin jo netistä kävelyohjelmia, joilla voi kehittää kuntoaa ja tehdä kävelystä tavoitteellista. Niitähän löytyi monenlaisia. Saa nähdä innostunko sellaisesta myöhemmin. Toki nyt odotan erityisen paljon pyöräilemään pääsyä ja että kelit hieman lämpenee sekä flunssani paranee.
Viime viikon liikunnat kävelylenkkien merkeissä ovat tässä:
Keskiviikko 4,6 km/ 1h 10 min
Perjantai 3,5 km/ 45 min
Lauantai 4,2 km/ 1h 4 min
Kävelylenkit ovat suuntautuneet pääosin metsään ja metsäpoluille. Liukasta on paikka paikoin ollut.
Nyt flunssaisuus on rajoittanut ulkonaliikkumista ja koiruus on saanut muita lenkittäjiä. Seuraavat päivät pysyn kotona ja odotan, että flunssan oireet häviävät. Uskon, että tämä on ihan perinteistä kausiflunssaa, mutta kun ei tiedä varmaksi, mökkiydyn kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti