InBody- mittaus ja olemattomia muutoksia nähtävissä

Kävin pitkästä aikaa elokuussa 2019 InBody- mittauksessa. Silloin en juurikaan katsonut tuloksia tarkkaan, koska mielipaha tuloksista tuli jo ensivilkaisulla. Sujautin mittaustuloslapun kalenterin väliin ja ajattelin, että katson joskus kun huvittaa. Nyt joulukuussa 2019 kävin InBody- mittauksessa uudestaan, koska mittaus oli hyvässä tarjouksessa ja loppujen lopuksi ajattelin, että olisi kiva nähdä onko tapahtunut mitään muutoksia edelliseen mittaukseen, joka oli elokuussa 2019 ja jonka tuloksia en juuri katsonut. 


Kaikki varmasti tietävät, mikä on InBody-mittaus, mutta tässä lyhyesti perustietoa asiasta:

- "BIA (Bioelectrical Impedance Analysis) on InBody-laitteissa käytettävä menetelmä kehon koostumuksen mittaamiseen. Menetelmä perustuu pienen sähkövirran johtamiseen kehon läpi. Koska vain kehon sisältämä vesi johtaa sähköä, voidaan kehon koostumus laskea mittaamalla kehon impedanssia, eli sen sähkövirralle aiheuttamaa vastusta."  (Lähde: InBody https://www.inbody.fi/teknologia/) 
InBody- mittareita on eri mallisia. On hyvä pyrkiä käymään samalla laitteella tai saman mallin mittarilla mittauksissa. Näin minulle on aina neuvottu. 
- Se sopii erinomaisesti elämäntapamuutokseen pyrkivälle tai jo treenajalle, jolla on selkeitä tavoitteita. Mielestäni tämä sopii erityisen hyvin kaikille niille, jotka haluavat nähdä, olisiko syytä tehdä muutoksia liikunnan tai ravinnon suhteen. 
- "Mittausta ennen kannattaa olla syömättä ainakin pari tuntia ja varmistaa, että virtsarakko on tyhjä. Raskasta treeniä ja saunomista edellispäivänä on syytä välttää. Mittausajankohdan pitää olla aina sama. Jos ensimmäinen mittaus tehdään tiistaiaamuna kello 9 tyhjällä vatsalla, myös seuraava mittaus kannattaa tehdä samoissa olosuhteissa." (Lähde: Fit: https://www.fit.fi/yleinen/onko-rasva-ja-lihasprosenttien-mittaamisesta-hyotya/)
- Mittaustuloslomakkeella, jonka saat mittauksen jälkeen, on laaja-alaisesti tietoa kehonkoostumuksesta, perustiedoista hifimpään tietoon. 


Oliko mikään muuttunut elokuusta joulukuuhun InBody- mittauksen perusteella?  
Paino - 2.6 kg
Lihasmassa - 1.2 kg
Rasvamassa - 0.9 kg
Rasvaprosentti lähes sama (ero - 0.1%)
Perusaineenvaihdunta ennen 1626 kcal ja nyt 1591 kcal
Molemmissa mittauksissa paino, rasvamassa ja lihasmassa yli normaaliarvojen. 
Nyt InBodypisteet 78/ 100 pistettä (normaalialue 70-90)

Mitä tulisi nyt tehdä? 
Rasvaprosentti ⬇
Kokonaispaino ⬇
Lihasmassa ⬌
InBodypisteet ⬆

➤ Syödä vielä terveellisemmin (välimeren ruokavalion noudattaminen 80/20)
➤ Käydä edelleen ryhmäliikuntatunneilla aktiivisesti "kivaa liikkua- periaatteella"
➤ Lisätä 1- 2 kuntosalikertaa/ vko liikuntasuunnitelmiin lihaskunnon ylläpitoon
➤ Arkiliikunnan lisääminen
➤ Veden juonti oikealle tasolle 

Kommentit

  1. En ole koskaan uskaltanut mennä kyseiseen mittaukseen, koska en halua tietää tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile joskus. On hyvä mittari. Nyt itselläni on fiilis, että haluan parantaa kehonkoostumusta ja aion mittauttaa kehonkoostumukseni uudelleen joskus keväällä. Ei ne tulokset aina miellytä, mutta mitä sitten. Tuloslapun voi sujauttaa piiloon ja katsoa joskus.

      Poista
    2. Ehkäpä mä vielä uskallan mennä :) Täytyy tutkia missä niitä on mahdollisuus tehdä paikkakunnallani...

      Poista

Lähetä kommentti