Helmikuun hyvinvointihaaste osa 2/4 - mun vuosi!
Helmikuun hyvinvointihaaste on edennyt hyvin, edelleen omalla painollaan. Otin oman henkisen hyvinvointini tueksi käyttöön tälle vuodelle (ja vähän ensi vuoden alkuunkin) Hyvän mielen vuosi tehtäväkirjan. Nyt täytyy tunnustaa, että en ole aiemmin innostunut näistä tehtäväkirjoista, mutta nyt jostain syystä tulin hankkineeksi sellaisen. Olen pitänyt niitä lähinnä "lasten juttuina" enkä niinkään "aikuisten juttuina". Kirja oli hyvässä tarjouksessa, joten osasyynä sen hankintaan on varmasti myös se.
Kirjan myötä olen innostunut värittelemään sivun kuvia maltillisesti ja tekemään pieniä suunnitelmia tälle vuodelle, liittyen omaan henkiseen kasvuuni ja muutostarpeisiini mm. jaksamisen ja työelämän suhteen. Koen, että vuosi 2020 on MUN VUOSI! Opintovapaan ja opintojen myötä olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä, olen tullut lempeämmäksi itselleni ja muille sekä olen oppinut arvostamaan kiireettömyyttä. Toki kalenterini meinaa olla edelleenkin aika täysi, mutta se taitaa olla luontaista minulle.
Hyvinvointihaasteen toisella viikolla olin tyytyväinen seuraaviin asioihin:
* Liikunta tuo henkistä hyvää oloa. Viime viikolla kävin seuraavilla ryhmäliikuntatunneilla: bodycombat, bodyattack ja tone (kaikki Les Mills tunteja). Muuta liikuntaa ei viikkoon mahtunutkaan, koska pyhitin muun ajan muihin juttuihin.
* Uni. Olen antanut unelle aikaa ja tilaa arjessa ja viikonloppuna. Lauantaiaamun spinning- tunnin peruin, jotta sain nukkua niin myöhään kuin nukutti.
* Lukeminen iltaisin. Olen hyväksynyt sen, että lukeminen ei aina ole ajanhukkaan, niin kuin vielä vuonna 2019 ajattelin. Nyt lukeminen alla on ollut Hannu Lauerman kirja: Usko, toivo ja huijaus. Kirjaa on ollut jotenkin raskas lukea sen asiapitoisen ja poukkoilevan tyylin vuoksi. Aiemmin lukemani Lauerman kirja oli parempi. Nyt lukemista olen toteuttanut pienissä pätkissä.
* Hyvän mielen vuosi- tehtäväkirjan hankinta.
Tämä on postaus on osa yhteishaastetta bloggaajien HeiLauta elämää Lauran ja Uusi alkuni Vanessan kanssa.

Onpas mukavaa lukea, että haaste on mennyt osaltasi näin hyvin! Haluaisin itsekin tuollaisen tehtäväkirjan. :)
VastaaPoistaKiitos! Yllätin jopa itseni tämän kirjan hankkimisella. Niitä löytyy kirjakaupoista, välillä jopa hyvinkin edulliseen hintaan.
PoistaOletko tykännyt tehtäväkirjasta? Onko se hankkimisen arvoinen?
VastaaPoistaKyllä olen tykännyt.
Poista