Ammatillinen ahdistus- mitä se kohdallani on?
Viime aikoina olen kokenut ns. ammattillista ahdistusta. Se ei ole varsinaista ahdistusta, mitä yleensä ahdistukseksi mielletään ja tunnistetaan. Ammattillinen ahdistus on pohdintaa, joka velloo päivästä toiseen mielessä. Oma määritelmäni ammattillisesta ahdistusta on oman kokemukseni mukaan seuraavanlainen:
- Olenko oikeassa paikassa töissä ja miksi olen hakeutunut ko. paikkaan töihin?
- Olisiko minusta toisenlaiseen työhön, jossa voisin paremmin hyödyntää ja jalostaa oppimaani kuin, että tyydyn helppoon ja tuttuun työhön?
- Olisiko minusta terveydenhoitajan työhön, joka oli terveyttä edistävää kuin, että toimin sairaanhoitajan työssä, jossa pääpaino on sairaudenhoidossa ja kuntoutuksessa?
- Sopeutuisinko päivätyöhän, kun en ole tähänkään asti sopeutunut? Olen aina pitänyt vuorotyöstä.
- Jos haluaisin tehdä toisenlaista työtä niin palkkani selkeästi laskisi. Olisiko siinä mitään järkeä ja miksi olisi? Aina sanotaan. että ei se palkka oli tärkein juttu. Jokin kipuraja kuitenkin on jokaisen itse määriteltävä minkä yli palkan tulee mennä.
- Mitä minä haluan tehdä ja oppia työssä?
- Mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni työssä?
ja hehkutat niitä myös lähipiirillesi" (Mäkelä 2019)
"Vahvuusalueellaan toimiva kokee tekevänsä jotain merkittävää, saavansa työstään energiaa ja nauravansa usein työpäivän aikana."(Mäkelä 2019)
"Salaisuus onkin siinä, että hakeutuu työpaikkaan, jossa omat luontaiset ominaisuudet ovat vahvuuksia." (Mäkelä 2019)
Oma pohdintani jatkuu yhä ja päivittäin. Mietin, että uskallanko hypätä tuntemattomaan, jos mielenkiintoinen ura haasteineen tulee vastaan vai jarrutanko siinä tilanteessa. Mikä estää tuntemattomaan hypätä? Onko se pelko epäonnistumisesta vai selkeä palkanalennus? Onko se luopumista jostakin työtavasta vai haaste uuden työtavan opettelussa?
1. Työpäivän aikana ja jälkeen on usein väsynyt olo.
2. Kun kerrot työstäsi muille, tuot esiin lähinnä negatiivisia asioita.
3. Ajatus maanantaisesta töihinpaluusta ahdistaa jo sunnuntaina.
4. Motivaatiosi työtehtäviäsi ja omaa suoriutumistasi kohtaan on selvästi heikentynyt.
5. Koet yhä harvemmin luovia flow-tiloja työssäsi.
6. Et viihdy enää entiseen tapaan työkavereidesi seurassa.
Lähde: Mäkelä 2019. Nämä 6 hälytysmerkkiä kertovat, että olet väärässä työssä. Duunitori.
Mielenkiintoinen teksti, tykkäsin. Tärkeä aihe ja itsekin tulee mietittyä yllä olevia asioita.
VastaaPoistaAihe on itselleni kovin ajankohtainen ja mielessäni paljon.
Poista