Ryhmäliikunta on vienyt mennessään

Jos haluaa päästä kuntoilussa  helpolla, kannattaa käydä ryhmäliikuntatunneilla. Helpolla tarkoitan sitä, että silloin ei tarvitse miettiä, mitä tekee ja miten. Olen jo pitkään käynyt VAIN ryhmäliikuntatunneilla. Jätin salilla käymisen kuukausia sitten, koska tarvitsin vaihtelua ja tsemppiä liikkumiseen. Tämän muutoksen myötä kehoni on vetreämpi ja kuntoilu ei vaadi ajattelua samalla tavalla kuin salilla käynti. Kuntokeskuksessa, jossa käyn, on myös hieno kuntosali, mutta en ole päässyt sen kanssa vielä sujuiksi. Ehkäpä joku päivä alan käymään myös salilla treenaamassa. 

Klub 1

Suosikki ryhmäliikuntatuntini on viime aikoina olleet seuraavat:

Crosscore: "Toiminnallinen lihaskuntotunti tehdään Crosscorella. Crosscore on väline, jolla haastat keskivartalon voiman ja kehon pienimmätkin lihakset työskentelemään. Kehittää koko vartaloa."

Aikuinen nainen: "Tunnilla treenataan erityisesti lantionpohjaa ja toimintakyvyn kannalta tärkeitä syviä lihaksia. Tunnilla tehdään lihaskuntoharjoitteliden lisäksi rentouttavia liikkuvuusharjoituksia. Tunti sopii kehon eri muutostilanteisiin esimerkiksi raskauden jälkeen ja vaihdevuosiin."

Piukat pakarat: "30 minuutin tehokas lihaskuntoharjoittelu kohdistuen pakaroihin ja keskivartaloon. Tunnilla tehdään monipuolisia lihaskunto- ja sykeliikkeitä omakehonpainolla ja lisäpainoa hyödyntäen."

Core: "Tehokas keskivartalon muokkaustunti, jossa vatsa, selkä ja pakarat vahvistuvat."

Syke: "Yksinkertainen askellustunti, jossa nostetaan sykettä ja vahvistetaan jalkojen lihaksistoa".

Selkä: "Helppo lihaskuntotunti, jossa päähuomiossa ovat ryhtiisi vaikuttavat selän lihakset. Sisältää helppoja askellusosioita."

Ryhmäliikuntatunneilla käydessäni olen huomannut, että lihasvoimani on heikentynyt, mutta kestävyys ja vetreys lisääntynyt. Nyt talvea kohti aion ottaa kuntosalin pikku hiljaa mukaan liikuntasuunnitelmiin. Tilasin jo Fitverstaan kautta uuden, helpon ohjelman, jonka aion ottaa käyttöön, kun oikea hetki on. 

Miten sinä liikut kuntoilumielessä? 

Kommentit

  1. Kiva kun olet innostunut noista ryhmäliikuntatunneista!

    Mä nyt tällä viikolla aloitin uuden treeni- ja ruokavalioohjelman ja oon kyllä ihan innoissani. Haasteita oli tänään, kun piti tehdä peruskuntoharjoitus. Kuntopyörällä en jotenkin saanut sykkeitä tarpeeks ylös ja piti sit kesken kaiken hypätä crostraineriin, missä meinas nousta sykkeet taas liian ylös 😂
    Noh sykkeet sain hallintaan, kun tamppasin vaan jaloilla sillä crostrainerililla. Saas nähdä mitä tulee intervalli treeneistä, 🤭 Salihommat sujuu kyllä.

    Eilen sit kävin Funktional training tunnilla, se kyllä on tehokasta ja tykkään.
    Uintia tai vesijuoksua pitäs vielä johkin väliin työntää, ehkä lepopäivälle tai sit niille pk päiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet treeniohjelmat aina innostaa eteenpäin. Minä tilasin kaksi eri ohjelmaa, joihin tartun, kun oikea fiilis iskee. Sun suunnitelmat ja toteutukset ovat hyvällä mallilla :)

      Poista
  2. Rupesin itse myös käymään ryhmäliikuntatunneilla aika pian sen jälkeen, kun aloitin juoksun. Tarvitsin ja tarvitsen edelleen ohjatun tavan tehdä lihaskuntotreeniä, koska itsekseni salilla en varmasti tee tarpeeksi toistoja. Ryhmäliikunta on omalla kohdalla toiminutkin loistavasti, tällä hetkellä käyn Unisportin Circuit Trainingissä ja astanga-joogassa. :) Silloin tällöin puolen tunnin keskivartalotreeniä johonkin väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo astanga- jooga on kokematta. Monet kehuvat. Kuntokeskus, jossa käyn, ei ole astanga-joogaa. Löytyy vain yin & yang jooga ja voimajooga. Voimajooga on myös testaamatta.

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä aivan mielenkiintoiselta. Itse en ole koskaan käynyt ryhmäliikuntatunneilla, mutta moni on puhunut että se on innostanut liikkumiseen aivan eri tavalla. Tuommoinen cross core voisikin olla ihan hauska. Täytyykin hieman selailla ryhmäliikunnan tarjontaa Imatralla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti