Kuulumisia Crossfitin parista, aloittelijan näkökulmasta

Olen niin onnellinen, että siirryin treenailemaan tämän lajikokonaisuuden pariin. Treenaamaan on aina kiva lähteä ja porukka, mikä tällä crossfit salilla käy, on kannustavaa ja innostaa. Yhteishenki salilla on yhteisöllinen ja positiivinen. 

Olen alkanut pikkuhiljaa hahmottamaan eri tuntien sisältöjä ja löytämään oman suosikkini. Suosikkini on muscle & power- tunnit. Tunteja voisi verrata salitreenaamiseen, mutta ohjatusti. Koen muscle & power- tuntien olevan tehokkaampia kuin perinteisen salitreenin. Ryhmähenki, ohjaus ja tahti sekä valmiiksi suunnitellut vaihtelevat treenit tekevät tunnista mahtavan treenin. Tunneilla on kausisuunnitelma ja ohjelmointi eli treenit ovat suunniteltu tarkoin. 

Bootcamp lukeutuu myös suosikkeihini, tavallaan. Oma aerobinen kuntoni on huono ja tämä tunti ottaa välillä koville. Tykään siitä silti siitä, vaikka välillä yritänkin luistaa sille tunnille menemästä. Täytyy aina muistaa, että jokainen tekee oman tasonsa mukaan. Pikkuhiljaa kunto kehittyy. 

ONRAMP- peruskurssia en ole vielä käynyt. Se kyllä sisältyy jäsenyyteeni. Wod- tunneille ei pääse ennen kuin on suorittanut ONRAMP-kurssin.  Wod on siis vielä itselleni tuntematon tunti. 

Tekniikka- tunnille olen aikonut mennä, mutta en ole vielä käynyt. Olen jotenkin jänistänyt sinne mennä. Koen itseni niin aloittelijaksi. Olen kyllä kuullut ohjaajalta, että se on juuri sitä varten, että voi turvallisesti harjoitella tekniikoita ja saada siihen ohjausta. 

Endurancea olen joskus elämäni aikana kokeillut, en nyt viime aikoina. Silloin kävin jollakin näytetunnilla muistaakseni. En ole ihan varma. Nyt en vielä ole sille tunnille mennyt, koska koen, että kuntoni ei ehkä riitä. 

Kehonhuoltotunnilla olen vasta kerran käynyt. Tykkäsin, mutta en osaa sanoa vielä lukeutuuko se suosikkeihini. Hyödyllinen, tehokas ja tarpeellinen kyllä oli. 


Tässä tuntien esittelyä tarkemmin:

Bootcamp on tehokas treenimuoto, ja keskittyy peruskunnon kehittämiseen. Treeneissä tehdään vaihdellen liikkeitä mm. ergolaitteilla (soutu, hiihto, pyöräily, juoksu), kahvakuulalla, käsipainoilla, oman kehonpainolla ja voimapallolla. 

Bootcamp endurance on pitkäkestoinen kestävyysharjoittelutreeni. 

Muscle & power on tunti, jossa keskitytään lihasmassan kasvattamiseen ja voimaharjoitteluun. 

Tekniikka- tunti keskittyy painonnostotekniikoiden harjoitteluun. 

Kehonhuolto- tunti painottuu lihaskunnon- ja liikkuvuuden lisäämiseen. Tunnilla opetellaan myös harjoituksia omatoimiseen mobilisointiin. Tunnilla hyödynnetään mm. putkirullaa, kuminauhaa ja hierontapalloa. 

Wod on Workout of the day eli päivän treeni. Wod koostuu lämmittelystä, voima- tai taitoharjoituksesta ja aineenvaihduntaa kiihdyttävästä metcon-harjoituksesta

Eazy on matalan kynnyksen kurssi/ tunti. Sopii niille, jotka ovat kiinnostuneet lajista ja haluavat aloittaa kuntoilun pidemmän tauon jälkeen. Sopii erityisesti heille, jotka kokevat olevansa erittäin huonokuntoisia tai jokin kuntoon vaikuttava perussairaus tai fyysinen vaiva vaikuttaa liikkumiseen. Myös heille, joiden BMI on yli 35.

ONRAMP on peruskurssi. Siellä opetetaan harjoittelun perusteet. ONRAMP:lla keskitytään turvallisten tekniikoiden opetteluun kehonpainolla ja kehon ulkoisella kuormalla sekä painonnoston alkeita.

Open gym on omatoimitreeniaikaa. Silloin voi treenailla oman ohjelman  ja fiiliksen mukaan tai tehdä itsenäisesti välistä jääneitä treenejä.

Oletko kokeillut crossfit- tunteja? Mikä on suosikkisi? 

Kommentit