Hiljaiselon jälkeen blogin ääreen arvioiden menneitä tavoitteita

Blogini on ollut hiljainen useita kuukausia, koska omassa elämässäni on tapahtunut paljon arkisia muutoksia ja blogille ei ole ollut aikaa eikä mielenkiintoa pitkään aikaan. Olen vaihtanut työpaikkaa, liikuntaharrastukset ovat jääneet ja uuden arkirytmin oppiminen on vienyt aikaa. Kun katsoin blogiini kirjaamia sen hetkisiä realistisia tavoitteita vuodelle 2022, totesin ettei vuosi ole mennyt niin kuin suunnittelin. Vuodelle 2023 aion luoda vielä kevyemmät tavoitteet, mitä nämä vuoden 2022 tavoitteet oli. Niiden miettimisen aika on nyt!


Vuoden 2022 tavoitteet oli:

  • Oppia syömään järkevästi työpäivän aikana. (Nyt ongelmana liikkuvan työn haasteet ruokailussa, huonot ruokavalinnat). -> Ei toteutunut. Olen alkanut välillä käymään lounaalla työpäivien aika, mikä ei ole taloudellisesti järkevää. Liikkuvassa työssä mielekkäiden eväiden nauttiminen autossa ei ole onnistunut. Olen hankkinut ruokatermarin, mutta sitä en ole vielä kertaakaan käyttänyt. 
  • Ruokavalion kevennys kasviksilla, marjoilla ja hedelmillä. (Nyt ongelmana kasvisten ja marjojen syönnin vähyys, yksipuoliset valinnat hedelmien syönnissä, runsas lihan syönti). -> Ei muutosta muuta kuin kesäaikana kasvisten syönti oli runsaampaa. Ruokavalio on edelleen raskas, liha- hiilarivoittoinen. 
  • OnRamp- kurssi Crossfit salilla (8 vkoa). -> Alku lähti hyvin käyntiin, mutta töiden vuoksi jouduin olemaan välillä pois enkä päässyt korvaaville tunneille. Kurssi jäi kesken. Tykkäsin kovasti kurssista ja opin paljon uutta. 
  • Pyöräilytavoite 1000km. -> Yllätyin itsekin ettei tämä täyttynyt. Kilometrejä kertyi vain 646 km, mikä on edellisiä vuosia vähemmän pyöräilykilometrejä. 
  • Monipuolinen liikunta 2-3 krt/ vkossa. -> Tämä onnistui aika-ajoin. Välillä liikuntaharrastuksiini kuului mm. kävely, pyöräily, uinti, crossfit-tunnit ja satunnaiset jooga- ja kehonhuoltotunnit. Syksyllä sain polveeni kierukkavamman ja se on rajoittanut liikkumista aika paljon. Polven kuntoutus on vielä kesken. 
  • Kirjojen luku. -> Ajatuksenani oli, että aloittaisin säännöllisemmin lukemaan kirjoja vapaa-ajalla, mutta kirjojen luku jäi vähäiselle. Ne kirjat, mitä luin, oli lähinnä oman alan ammattikirjallisuutta, koska mielenkiintoni suuntautui niitä lukemaan. Kirjahyllyssäni odottaa monta hyvää kaunokirjallista romaania, mitkä odottavat vain lukijaansa.
  • Kommentit

    1. Kiva että löytyi aikaa postaukselle, ja kiitos kommentista ruokablogissani. Aikamoisia tavoitteita oli sinulla tälle vuodelle Oikein hyvää tulevaa vuotta

      VastaaPoista

    Lähetä kommentti