Tammi- ja helmikuun liikunnat - paremminkin voisi liikkua

Merkitsen liikuntani aina Heia Heia- sovellukseen. Myös urheilukelloni Polar M430 kerää liikuntatietoni ns. päiväkirjaan kellossa ja verkossa. Olen vuosia käyttänyt Heia Heiaa enkä halua luopua siitä edelleenkään. Se on hyvä sovellus. Jos et tiedä mikä Heia Heia on, voit lukea siitä tästä.

Tässä liikuntakooste tammi- ja helmikuun ajalta: 





Tarkennuksia: 

* Näiden liikuntasuoritusten yhteenlaskettu aika on 32 tuntia/ 27 treeniä.
* Lumityöt eivät ole liikuntaa varsinaisesti, mutta silloin, kun hikoilin 30 min eriä paksun lumikerroksen kanssa pihalla, laskin sen kyllä liikunnaksi. Yleensä en laske, mutta näillä kerroilla tuntui, että kunto ei kestäisi enempään.
* CrossFit- treeneihin osallistuin kerran tänä vuonna, tunti oli Bootcamp endurance.
* Päällä- ja käsilläseisonnan harjoitteita olen tehnyt kuntosalilla kahteen otteeseen n. 10 min/ kerta. Pidempään aikaan ei olisi käsivoimat jaksaneet. 
* Keilailukaan ei varsinaisesti ole treeniä, mutta liikuntaa ja hupia kylläkin. Tunnin keilaus otti kieltämättä rannevoimiin. 
* Kehonhuoltoa en osaa itsenäisesti tehdä. Kävin kaksi kertaa ohjatulla tunnilla. Toisen kerran Hero- risteilyllä ja toisen kerran kuntokeskuksessa vahvista ja venytä-tunnilla. 
* Hot joogaan eksyin kaverin kanssa. Sitä ei pidetty perinteisessä saunassa vaan lämmitetyssä jumppasalissa. 
* Salitreenit ovat tehty pääosin ohjelmien mukaan eli ei omaa sooloilua. 
* Kävelyä voisin lisätä, kunhan vain lumet sulaa joskus. En pidä talvesta muuten kuin laskettelun merkeissä. 


Onko meillä samat liikuntaharrastukset? Löytyykö yhteisiä lajeja? 

Kommentit

  1. Kyllä lumityöt käy liikunnasta!! Hienosti oot ehtinyt liikkua, tosi paljon ja monipuolisesti :) Ite ehdin käydä salilla, tanssissa ja lenkillä - aika perusliikuntoja miulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lumitöiden teko on kausittaista. Se ei todellakaan ole minun lempipuuhaa. Yritän aina ulkoistaa ne muille.

      Poista

Lähetä kommentti