Uusin askelin kohti vuotta 2019

Vuosi 2018 on ollut vuosi vailla muutoksia, mitä olisin tarvinnut tai mihin en ole pystynyt tai jopa osannut tarttua. Kulunut vuosi on ollut omalla tavallaan tasainen, vaikka elämäni ei oikeastaan ole koskaan tasaista ja rutinoitunutta virka-aika elämää. Olen kaivannut muutosta elämään, mutta en ole saanut sellaista tehtyä. En ehkä itsekään tiedä, mikä se muutos voisi olla. Luulen, että en ole tyytyväinen itseeni! Tarvitsen pieniä muutoksen polkuja kohti PAREMPAA MINÄÄ.



Millainen on toiveissani se PAREMPI MINÄ?
* SÄÄNNÖLLINEN LIIKUNTA: Viikoittain  liikuntamäärä 4 krt/ vko on se asia, mikä tulisi pitää. Helppo on jäädä sohvalle makaamaan ja katsomaan tv-sarjoja vedoten vuorotyöntekijän väsymykseen. Tällä hetkellä vuoden 2018 liikunnat näyttävät tältä:



LAJIKOKEILUT: Pääosin olen pysytellyt tutuissa liikuntalajeissa, mutta voisinko kokeilla jotain uutta tai kokeilla jotain, mikä olis joskus kivaa, mutta jäänyt myöhemmin tekemättä. Tavoitteena siis rohkeasti erilaisia lajikokeiluja vuodelle 2019.
* RUOKAVALIO: En osaa edelleään syödä terveellisesti tai siis osaan, mutta en ole pystynyt terveellisesti syömään, koska en todellisuudessa halua niin. Muutaman viikon sujuu hyvin, mutta sitten ote repsahtaa. Tämä taitaa olla monelle tuttu juttu! Tavoitteena vuodelle 2019 on kasvisten lisääminen ruokavalioon, einesruokien välttäminen ja herkkujen syönnin vähentäminen. Joka päivä ei voi olla herkkupäivä :)
* UNI: Annan tilaa ja aikaa unelle. Vuonna 2018 syksyllä kärsin uniongelmista, joihin jouduin hakemaan apua lääkäriltä. Onneksi se oli vain hetkellistä, mutta kausi oli vaikea ja siitä on selvitty. Nyt tiedän mitä teen, jos tilanne meinaa uusiutua.
* LUKEMINEN: Olen aina ajatellut, että lukeminen on ajanhukkaa enkä anna sille aikaa arjessa. Luen ainoastaan kesämökillä tai lomamatkoilla.Vuodessa luen yleensä vain 5-10 kirjaa. Tähän teen muutoksen. On korkea aika opetella se asia, että lukeminen on luvallista myös arkena ja kotona. Miksi ei olisi?
* YSTÄVYYSSUHTEET: Olen aina pyrkinyt pitämään säännöllisesti yhteyttä ystäviini, jopa enemmän kuin he pitävät minuun. Ystäviä on erilaisia, kuten myös ystävyyssuhteiden syvyyksiä ja rooleja. Uskon, että ystävyyssuhteiden tarkastelua olisi myös hyvä käydä. kuten onko ystävissäni ihmisiä, jotka kuormittavat ja myrkyttävät mieleni tai koittavat hyötyä minusta sekä olenko sellainen ystävä itse jollekin.
* KOTI: Onko kotini sellainen jossa viihdyn perheeni kanssa? Ei ole, koska joitakin pieniä, keskeneräisiä remontteja on tekemättä ja ne aina siirtyvät ja siirtyvät tekemättöminä eteenpäin. Myös viikkosiivouskäytäntö olisi hyvä ottaa takaisin käyttöön, koska muuten sekin aina vain siirtyy. Puhtaus ja miellyttävyys on kodin sydän. Koti voi olla "boheemi", mutta perussiisti. Inhoan kliinisiä, "nuoltuja" koteja, koska niissä ei näy elämisen jälki. Teen kodistani sellaisen, missä itse viihdyn.
* PARISUHDE JA PERHE: Meidän perhe elää vuorotyöläisten arkea ja sitä on jatkunut vuosikausia, koko aikuisikämme. Parisuhteen hoito ja perheen yhdessä vietetty aika on tärkeää. Vuonna 2019 aloitamme uudestaan puolisoni kanssa kuukausitreffit-käytännön ja perheen yhteistä aikaa koitamme myös järjestää. Lapsemme ovat isoja eivätkä kovin helposti vietä aikaa vanhempien kanssa.
* TYÖ: En anna työn vaikuttaa liikaa mieleeni enkä kuljeta sitä mukanani arkeen. Työskentelen alalla, jossa tunne ja mieli on läsnä jatkuvasti, niin hyvässä kuin pahassakin.

Tervetuloa blogini seuraan! 


Kommentit

  1. Vaikuttaapa kivalta tämä siun uusi blogi! :) Täytyykin lisäillä se tuonne seurantaan. Itsellänikin on tulossa juuri tämänsuuntaista postausta tänään blogiin - osin samoja asioita miunkin tavoitelistalla :)

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää tämä uusi blogi! Laitoinkin tämän jo itselleni seurantaan. Kiva lukea noista tavoitteista. Pitäisi joskus itsekin pysähtyä miettimään omia tavoitteitaan ja varsinkin sitä, että miten ne voisi saavuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koen, että blogista tuli hyvin näköiseni luomus. Uusi blogi, uudet tuulet :)

      Poista

Lähetä kommentti